sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Oleillaan vaan, tulevasta vähän haaveillaan...

Niin se joulu taas vaan meni. Meidän joulu oli rauhallinen ja ihana, me oltiin enemmän kotona, kun minään jouluna aiemmin. Aina joka joulu on ollut kova kiire koko joulun ajan, jotta kerkeää käydä kaikkien läheisten luona joulupäivien aikana. Tänä vuonna päätimme olla enimmäkseen kotosalla, ja niin on ollutkin.

Tässä meidän kuusi, mutta kenen varpaat on kuvassa? :) Tämä näkymä on olohuoneesta...

ja tämä keittiöstä päin. Koristeena itse ommeltuja sydämmiä, sukkia ja tötteröitä, josta sisältä löytyy namuja, sekä muutamia palloja. Tötteröt pitikin sitten laittaa ylemmille oksille, jotta meidän pienimmäinen ei niitä söisi jatkuvasti. ;) Alimilla oksilla ei juuri ole koristeita nähtykkään sitten koristelun jälkeen, kun pienimmäinen on niitä kuljetellut mukanaan, oikeita aarteita. :)

Nyt välipäivinä meidän oli sitten tarkoitus sukuloida ja nähdä ystäviä, lapset vaan on vähän sairaana. Sen vuoksi me ei olla päästy uloskaan viiteen päivään, tänään pääsimme onneksi jo pikku hetkeksi ulos. Toivotaan hyviä ulkoilu kelejä loppu lomaksi, jotta saadaan ottaa takaisin ne päivät, jotka ollaan oltu sisällä.

Onneksi ollaan päästy naittimaan kiireettömistä, pitkistä aamuista, ja onneksi on ollut paljon puuhaa täällä sisälläkin, kun lapset saivat paljon hauskoja pelejä joululahjaksi, jota ollaan voitu koko perheen voimin pelailla, afrikan tähteä, muuttuvaa labyrinttiä, ilmakiekkoa ym...

Nyt saisi sitten ruveta poimimaan joulukoristeita pois, kuusi laitetaan pois tänään, mutta osa saa jäädä vielä hetkeksi. Tontut ja muut jouluasiat kerään pois ennen uuttavuotta, mutta osa valoista ainakin saa vielä hetken olla ikkunoissa valoa tuomassa. Vaikka pian illatkin ovat jo paljon valoisampia, mun mielestä se valo lisääntyy aina keväällä niin hurjaa vauhtia. :)

Sitten saa taas alkaa miettimään uusia sisustus juttuja, että millä värillä sitä tänä keväänä piristäis olohuneen muuten niin valkoista tunnelmaa... Voi olla että palataan ruskeaan ja vaaleanpunaiseen, uusia tyynyjä ainakin saisi ommella. :)

Mutta ensin uusi vuosi. Mitähän uutta sitä odottasi ensi vuodelta... Pitäisköhän sitä luvata laihtua ainakin vähäsen? Ehkä sitä ei pitäisi ääneen sanoa, mutta sen aion tosiaan tehdä! Ensin pitäis vaan tuhota kaikki herkut, jota jouluna kerty kaappeihin. :D

Ainakin meille on tulossa uusi jäsen perheeseen keväällä, karvainen vauva. ;) Meille siis tulee koiranpentu taloon maaliskuussa, vähän jännittää... :)

Lumisia kauniita päivä kaikille, uutta vuotta odotellessa.

-Heini-

maanantai 21. joulukuuta 2009

Joulu on jo ovella...

Voih, se on jo niin lähellä, ihan käsillä... Sen voi jo haistaa ja tuntea! <3

Kuusi vuotta sitten 20.12, pakkanen pakkui, ulkona tuuli ja tuiskutti... Sillon meille syntyi meidän ihana rakas esikois poikamme, joulun vauva! Ei mikään pieni poika, yli nejä kiloa!
Alku oli rankka, ja poika joutui olla ensimmäiset päivät vauvalassa, mutta aatonaattona sain hänet vieri hoitoon osastolle. Siellä me vietimme joulumme silloin synnytysosastolla, se on ehkä ihanin, ihmeellisin ja ikimuistoisin joulu ikinä! <3
Eli täällä on vietetty synttäreitä koko viikonloppu. :) Ja voi sitä lahjojen määrää, ja joulukin on juuri täällä... Huh!
Niipä synttäri järjestelyt ja puuhat ovat pitäneet mut kovasti kiireisenä koko viikonlopun, kun synttäreitä juhlittiin kahtena päivänä peräkkäin.

Pari iltaa on nyt sit mennyt lahjojen laittmaiseen ja paketointiin. Lasten lahjat on valmiiksi paketoitu ja puuvasrastoon piilotettu. :)
Vielä olis muutama lahja valmistettavana, pieniä joulumuistiaisia viemme rakkaimmille käydessämme. Ihanaa tämä joulunaika! <3




Eilen me haimme kuusen, veilä sitä ei tuotu sisään, aatonaattona sitten. Lapset eivät jaksaisi odottaa... enkä kyllä oikeen minäkään, mutta maltan, ihanaa sitten aatonaatto iltana sitä ihastella! <3 Muuten koti on saunanpesua vaille valmis, vaikka teitenkin pitää vielä imuroida ja pölyjä pyyhkiä, yleis siivousta on aina, joulunakin... Ja aatonaattona pitää tietenkin vaihtaa puhtaat lakanat!
Musta on ollut kerrassaan ihanaa herätä näihin aamuihin ilman kiirettä mihinkään, vetelehtiä pitkään yöpaidassa ja pelailla lasten kanssa...
Välillä lapsilla kerinnyt tulla tylsää, mutta aina keksivät jotain kuitenkin... Tässä pari esikoisen ottamaa kuvaa, jotka yllätykseksi löysin kamerasta. :D



Paras kaikista joululahjoista tänä vuonna on varmasti ihana valkoinen maa, lumi kruunaa kaiken ja tuo niin paljon sitä joulun tunnelmaa, joka ei kertakaikkiaan tule ilman lunta. Ihanaa, kun on oikea talvi! <3



-Heini-

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Jouluikkuna

Keittiössä meillä on tämmöinen jouluikkuna.





Ja näettekö taustalla tuon kauniin talvimaiseman? Aah, kuinka ihanaa, että vihdoin saimme lunta!

Me oltiin tänään lasten kanssa ulkona, ja siellä oli niin kaunista... Harmitti oikeen, että en hoksannut ottaa kameraa mukaan. Kyllä Suomen talvi vaan on kaunis! Ja mistä muusta saisi niin paljon joulufiilistä, kuin valokiosesta lumisesta luonnosta ja pakkasen puraisusta nenän päässä? ;)

-Heini-

maanantai 14. joulukuuta 2009

Vain valkeata joulua...

Niin meni taas viikonloppu, lucian päivä ja kolmas adventti. Mä olen elänyt viikonlopun nettipimennossa, kun modeemi lakkas toimimasta. Siksi en oo päässyt postaamaan, enkä lukemaan blogeja... Huh, se teki tiukkaa, kun niin moni postailee päivittäin näin joulukuussa. Oon ollut, kun pieni lapsi, joka ei oo saanut avata kalenterin luukkuja. :D

Tässä meidän portaikosta/käytävästä otettu kuva. Mä rakastan tätä joulutähteä niin paljon, ja oon tyytyväinen tähän portaikon valkeaan tunnelmaan.


Tähden alla monta enkeliä meitä suojelemassa. Ne eivät ole vain jooulukoristeita, vaan esillä ympäri vuoden. <3


Tänne ovat enkelit aina tervetulleita!


Sitten siihen ihanaan Anna hyvän kiertää haasteeseen, jonka nappasin Maakan http://sortinsakki.blogspot.com/ blogista.

Eli lupaan tehdä itse jotain pientä kolmelle ensimmäiselle haasteeseen mukaan haluavalle.
Lahjan saat jossain vaiheessa alkuvuodesta, mutta viimeistään pääsiäisenä 2010.
Anna hyvän kiertää myös omassa blogissasi, eli jos ilmottaudut tähän mukaan, laitat hyvän kiertämään myös itse omassa blogissasi.
Toivottavasti joku haluaa tarttua haasteeseen. :)
Mukavaa alkanutta viikkoa, iloa joulun valmisteluihin. :)

-Heini-

lauantai 12. joulukuuta 2009

Kuinkas kävi piparkakkutalon?

Eilen ajattelin vihdoin valmistaa sen piparkakkutalon, joka on tänä vuonna jäänyt ihmeen myöhälle... Koristelin osat valmiiksi, ajattelin kasata talon sitten illalla.
Myöhemmin, kun menin keittiöön katsomaan mitä tekee miedän kuopuksemme, kun kodissa vallitsi ihmeellinen hiljaisuus, se ei koskaan tiedä hyvää...
Sieltä löytyi poika keittiöstä, oli kiivennyt tuolille ja löytänyt piparkakkutalon osat... Savupiipun kaksi palaa oli syöty kokonaan, ja molemmista päätyseinistä oli hakattu isot palat. Ja voi sitä ilmettä!!!! Mä en voinut kun nauraa. :D
Niin sai sitten iso sisaretkin maistaa piparkakkutaloa. Ja ei tullut niistä osista mökkiä ei, mutta syötyä tuli kuitenkin. :)

Kuvia en tänne tilanteesta valitettavasti saa, kun kameran muistikortti on koko viikonlopun valokuvaamossa, kun joulukortit ovat teetettävänä.



Iloista viikonloppua!


-Heini-

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Luistimet

Nämä mun vanhat luitimet ripustin eteisen seinälle, talven taikaa tuomaan...



Ne on pienet, kokoa 25! <3 Mahtuvat sitten ehkä ensi talvena meidän tyttöselle. :)

-Heini-

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kuvaus ongelmia...

Olen tänään yrittänyt ihan päänsärkyyn asti kuvata lapsia joulukorttiin. Kuva oli valmiiksi suunniteltu jo ajat sitten, mutta toteutus sitten takkusi... Puin lapset, laitoin kaikki rekvisiitat paikoilleen, valmistelin kameran... Ja sitten istutin isommat lapset lattialle, hain pienimmäisen isoimman syliin, ja siihen se sitten jäikin. Pienimmäinen ei ollut yhteistyö haluinen, ei sitten ollenkaan! Tonttulakki pysyi päässä ehkä puoli sekunttia, ja sylissä istuminen oli yhtä huutoa, eikä istuminen kyllä muutenkaan onnistunut, jouksi vaan karkuun ja touhusi omiaan.







Isommista sain pari tosi hyvää kuvaa, mutta enhän voi lähettää joulukortteja, josta yksi puuttuu joukosta... Huoh!

Illalla sitten lisäilin pari koristetta jouluksi, ja kun niitä aloin kuvaamaan kamerasta loppui patterit ja uusia ei tietenkään löytynyt koko talosta, tai edes "laina" pattereita jostain muusta laitteesta. :-/

No, tämän ehdin kuvata. Kuva vaan valitettavasti aika surkea...


Kivaa laittaa jotain pientä jouluista koristetta/somistetta esille joka päivä. <3
Huomenna sitten ostamaan pattereita, ja uusi yritys paremmalla onnella ehkä. :D
-Heini-

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Nyt syttyy toinen kynttilä...

...ja valo laajenee. Suo Isä tänne Jeesuksen se hetki lähenee.





Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! <3

-Heini-

lauantai 5. joulukuuta 2009

Tonttu toi tullessaan...

Lasten kalenteriin on je kerinnyt ilmestyä monenmoista pientä tavaraa... Tähän astisia suosikkeja ovat olleet nämä:


Tätä kirjaa meidän tytön tyllerö haluaa kuulla kerta toisensa jälkeen.



Ihana satu kertoo uteliaasta koiranpennusta, joka joutuu seikkailuun. Niin ihastuttavat kuvat!


Ja tämä oli ISO yllätys kaikille, sillä kun mä tilasin sen en teinnyt, että se on oikeasti NIIN ISO... Tilasin siis Mailegin large possun, mutta kuvittelin sen olevan pienempi. :D


Mutta ihana se on, ja saa odotella joulua meidän kanssa, sohvalla istuskellen.


Sitten on vielä pakko kertoa mitä meidän rakas esikois poikamme 5v. mietiskeli tässä yksi ilta ennen unentuloa... -Mamma meneekö joulupukki semmosten luo ollenkaan, joilla ei oo lapsia? Eikö ne saa lahjoja sitten ollenkaan? Tai ehkä ne yhden saa, kellon tai ruuvimeisselin... :D
Mitäs tuohon pohdiskeluun olis voinut lisätä. ;)
-Heini-

perjantai 4. joulukuuta 2009

Lämpöä tupaan

Tänään aamulla mua paleli valtavasti, ulkonakin oli pakkasta kymmenen astetta. Niinpä piti saada vähän lämpöä tupaan. :)



Tässä meidän keittiön sydän <3

Sillä lämpeää suloisesti koko yläkerta. Pari pesällistä ja lämpö pysyy koko päivän. :)

Lämpöistä viikonloppua!

-Heini-

torstai 3. joulukuuta 2009

Vihdoin pakkasta! :)

Tänään oli pakko ottaa kamera ulos mukaan... Vaikka ei oo lunta, silti ulkona oli niin kauniin näköistä, kun joka paikkaa peitti valkea kuura! Ilma olikin kaunis, kirpakka pakkas sää ja aurinkokin paistoi niin kauniisti. Heti tuli hieman talvisempi ja jouluisempi olo. :)


Tämä Tuija jouluvaloineen on aina ollut mulle oikea joulutunnelman luoja. <3>
Tämä pensaskin oli varsin kaunis punaisine marjoineen, kovin jouluinen puna- valkoisessa sävyssään. ;)



Ja joutsenetkin lähtivät viimein etelään, kun vihdoin saimme kunnon pakkasia...




Nautitaan kauniista pakkas päivistä, ja odotellaan lunta... Nyt on jo toivoa, että saamme valkoisen maan ennen joulua, kun vihdoin saimme pakkasia! :)




-Heini-


Nyt oli pakko vielä lisätä tämä pimeällä otettu kuva tuosta "Tuijasta", joka ei sitten ollutkaan Tuija, vaan kääpiö kuusi, kun valot näkyvätkin. Mun tietämys kaikesta kasvillisuudesta on ihan nolla, niin kun tuli taas todettua. :D

tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulukuu <3

Kalenterin ensimmäinen luukku on avattu, tai taskuun kurkistettu...

Tämän kalenterin oon tehnyt samana vuonna, kun meidän esikoinen syntyi. Kuva on vähän huono, mutta jokaisessa taskussa on siis pini ristipisto, paketteja, sydämmiä, kunttilöitä, lumiukkoja, tonttuja....

Kalenteri ei ole kovin taidokkaasti ommeltu, mutta se on roikkunut jo viisi vuotta seinällämme joulun aikaan, ensimmäiset vuodet koristeena vain, mutta nyt jo useamman vuoden ihan oikeana kalenterina. Jokaisessa taskussa on pieni viesti, joka antaa vinkin mistä löytyy päivän yllätys. Paketit ovat joko kaikille lapsille yhteisiä, tai vuorotellen jokainen saa oman. Paketeissa on sisällä jotain pientä hyödyllistä tai jouluun liittyvää, joskus pieniä lelujakin... Paketeissa on tänävuonna esim sukkia, ponnareita, jouluisia kirjoja, joulu cd, joulu koristeita, leluja. :)

Tänään laivoimme myös pipareita! Se on kivaa hommaa, tosin tänään apulaiseni taisivat syödä taikinaa enemmän, kun leipoa siittä. Yksi pellillinen pipareita melkeen poltettiinkin, joten pipari saalis tänään ei ollut kovin suuri, mutta leivotaan sitten uudelleen toisena päivänä. :)


Se piparkakkutalokin on vielä tekemättä, kun en sitä ehtinyt pikkujouluna tehdä. Jospa sitten loppuviikosta tekisi sen. :)


-Heini-

maanantai 30. marraskuuta 2009

Pikkujoulun ja ensimmäisen adventin tunnelmia

Pikkujoulu meni mukavasti oman perheen parissa, ja perinteekiskin on jo ,muodostunut, että mun vanhempien luona käydään pikkujouluisin. Äiti tekee kaikille hyväpussit, joista löytyy aina mandariini, jouluomena, piparkakku-ukko ja makeisia. :) Perinne alkoi, kun me oltiin lapsia, sillon meidän mummu teki meille hyväpussit. Ja kun mummu kuoli, äiti jatkoi perinnettä, meillä hyväpussit ilmestyivät pikkujoulukuusen alle, kun me oltiin saunassa, tonttu ne sinne toi. :)


Meillä lapset vei sitten lauantaina illalla portaille pienen korin, jossa oli pipari tontulle ja lasten kirjoittamat kirjeet joulupukille, paljon sytyttelimme kynttilöitäkin, jotta tonttu löytäisi. ;)

Sitten laitettiin pikkujoulukuusi ja mentiin saunaan...



(kuva on otettu sunnuntaina, joten siinä on mukana advetti kynttelikkö)

Ja mitä ihmettä? Kun saunasta tultiin tonttu oli hakenut kirjeet portailta... Lapsilla oli ihmettelemistä! Esikoisemme kummasteli, että tonttu oli vienyt korinkin!
Mutta kori löytyikin pian kuusen alta, ja oli korissa pienet yllätyksetkin lapsille. <3


Ensimmäisenä adventtina oleilimme kotona perheen kanssa, simme vieraita ja ulkoilimme. Ihana joulunajan aloitus, kotikin alkaa näyttää mukavasti jouluiselta! <3

Tämän 69cm pitkän tonttu tytön ompelin viime viikolla, nyt se odottelee joulua kanssamme. Kaavat piirsin itse, tildan kaavoja apuna käyttäen, himan vaikutteita myös maileg tontuista. ;)


Ja ajatella huomenna on jo joulukuu, tästä se odotus oikeasti alkaa! :)

-Heini-

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Enkelin siivin...

Mä ompelin eilen nää ihastuttavat enkelin siivet. Aluksi ajattelin ne meidän neitokaiselle, koristeeksi huoneeseen... mutta niin kauniit ne olivat näin seinällä, että täytynee ommella vielä toisetkin olohuoneeseen, ja ehkä vielä kellariinkin. :)

Ensin neitokainen ei ollenkaan halunnut kokeilla siipiä, mutta hetken tuumailtuaan halusikin... Sitten hän totesi -"Voi kun mä voisin lentää näillä"! :) Ihastuttava ajatus varmasti.

Eilen kävimme myös joulunavajaisissa kaunpungilla. Siellä olikin paljon kivaa nähtävää lapsille, vaikka tunnelma ei ollut ihan jouluinen kuitenkaan, kun maa oli aivan musta. Onneksi ei satanut vettä kuitenkaan.

Mukaan tarttui muutama jouluinen ihana asia....

Ainakin tämä kaunis ovikranssi, joka heti ripustin oveemme jouluntuntua tuomaan. <3

Ja Blossomista ostin nämä ihanat rusina- ja mantelikulhot. <3 Ja paljon kaikkea muutakin ihanaa olisin löytänyt sieltä, mutta kaikkea ei voi ostaa... Monta ihanaa ideaa sain ainakin mukaani!
Ja tarttui sieltä kaupungilta käteen muutakin pientä, mutta niistä varmasti kuvia sitten joulun lähetyessä.

Äskön paistoimme hieman joulutorttuja lasten kanssa ja nautimme ne ihanan höyryävän glögin kanssa... <3
Tänään illalla ois tarkoitus vielä ommella yksi joulusukka ja muutamia jouluisia sydämmiä. Ensi viikollekkin riittää ompeluprojekteja, kun ensi lauantaina on jo pikkujoulu ja ensimmäinen adventti. Kalenterin luukkujakin lapset pääsevät pian availemaan, joten sinnekkin voisi ehkä vielä jotain pientä luoda.
Lämpöistä ja tunnelmallista sunnuntai iltaa kaikille!

-Heini-


perjantai 20. marraskuuta 2009

Tuunattu tilkkupeitto jouluksi

Mä oon itse ollut nyt sitten vuorostani sairaana, kurkku kipee, kova yskä, henkeä ahdistaa, joka paikkaa kolottaa... Meidän pieninkään ei oo edelleenkään ihan kunnossa, että sitkeää tuntuu tää flunssa olevan, kun pikkunenkin sairastaa kohta kolmatta viikkoa. :( Mutta kyllä me tästä selvitään! :) Jouluvalmisteluita en oo kuitenkaan päässyt tekemään niin paljon, kun oisin halunnut. Jotain kuitenkin...

Tilasin kauan sitten Ellokselta pussilakanan, josta päätin ommella jouluksi tilkkupeiton. Pussilakanan kangas on siis ruudullista, ruudut näyttää tilkuilta, mutta mitään ompeleita ei siis ole. Tilkkupeiton ompeleminen kävi siis hyvin helposti ja nopeasti, leikkasin pussilakanan puolet irti toisistaan, sitten mittailin ja leikkasin sopivan kokoisen palan lakanasta, neulasin saman kokoisen palan vanulevyä, ja hieman isomman palan taustakangasta, taiton reunat ja ompelin. Sitten pienet ristipistot jokaisen "tilkun" kulmaan, jotta peiton kerrokset pysyvät paikallaan. Ja peitto on valmis! :)

Erittäin feikki tillkkupeitto, mutta mä tykkään! :D Ja värit ja kuossit, sopii tosi hyvin jouluun ja on ihan just mun makuun!

Mä käytin taustakankaana kanista, pehmeää puolipellvaa, pellvan värisenä tietenkin. :)

Lisäksi oon ommellut ja kirjonut tän ihanan enkelityynyn. <3


Vielä ois tarkotus ommella muutama tyyny lisää, joulun väreissä. Ja jouluisia sydämmiä ois tarkotus ommella kanssa olohuoneen somistukseksi, ja lämpöä tuomaan, muuten valkeaan sisustukseen.

Tänään tilasin ihanan Maileg possun meille. Oon haaveillut siittä jo pari joulua, mutta mun makuun noi Mailegin tuotteet on vähän turhan kalliita, vaikka ihania onkin.

Olin ajatellut viimejouluna ommella itse vasstaavan possu ressun, mutta en sitten kerinnytkään. Tänä jouluna päätin päästä itseni pälkähästä ja tilata valmiin possun. Ehkä mä innostun myöhemmin ompelemaan sille kaverin sitten. :)


Sellaisia ompelemuksia tällä kertaa, jotain muuta sitten ensi kerralla. ;)



-Heini-

lauantai 14. marraskuuta 2009

Sairastelua...

Meillä elelään hiljaiseloa, pienimmäinen sairastaa nyt vuorostaan. Koko alkuviikko meni sairastellessa, sitten oli parempi, kaksi kokonaista kuumeetonta päivää. Ja tänään illalla nousi taas kuume, 39astetta! :(

Paljon en oo tällä viikolla ehtinyt ommella, enkä ois kyllä jaksanutkaan. Kummasti vie voimat itseltäkin tämä sairastelu, on se vaan niin rankkaa katsoa, kun pienimmäinen on sairaana... Ennemmin sairastaisin itse!

Tässä kuitenkin jotain jouluista... <3> Suloisia joulusukkia. :) Näitä oli kiva ommella, ja ovat niin söpöjäkin. Näitä tulee lisää!

Pikku sukkia ja tötteröitä joulukuuseen, näitä on ommeltava ainakin puolet lisää vielä. Lisäksi ompelen kuuseen pieniä sydämmiä.

Ja mitähän tämä pussi sisältää? Jaksammeko odottaa jouluun? :D

Puolivalmiina mulla on ainakin punavalkoinen tilkkupeitto ja muutama jouluinen tyyny. Sohvan aion "pukea jouluasuun" pikkujouluksi, joten niitä on ommeltava kiireellä, jotta saan kaiken valmiiksi. :) Ja muutaman tontukin haluaisin ommella kanssamme joulua odottelemaan. <3

Leppoisaa viikonloppua!

-Heini-

Ps. Tässä linkki kauniiseen blogiin http://mocka2.blogspot.com/, jossa kilpailu. Itse olen mukana, josko voittaisin nuo jouluiset ihanuudet itselleni... :)