Niin meni joulu ja vaihtui vuosi täydellisessä hiljaiselossa täällä blogistaniassa mun osaltani... Oon mä käynyt teidän blogeja lueskelemassa, mutta en oo juurikaan kommentteja jättänyt. Omassa blogissa en oo oikeestaan edes käynyt.
Elämä on hieman tasaantunut täällä... Vaikka eihän kaikki ihan helppoa ole, ja elämä on kyllä koetellut viime aikoina. Mutta nyt mulla on semmonen olo, että asiat selviää tavalla tai toisella, ja mä selviän näistä elämän vastoinkäymisistä.
Mitään uutta innostavaa mulla ei oo teille esitellä, sillä myös ompelukone on saanut viettää pitkää lomaa. Kaksi enkeliä olen joulun jälkeen ommellut, yhden hyvänyönenkelin kastelahjaksi kummipoikamme ristiäisiin, ja yhden rakkausenkelin häälahjaksi. Niistä ei valitettavasti tullut otettua kuvia, joten en voi niitä teille esitellä, vaikka mielelläni olisin sen tehnyt. Taisi muuten kamerakin lomailla koko tämän ajan...
Sisustus rintamalla on eletty yhtä hiljaista eloa, kun muillakin "luovilla" aluella, mutta odottelen, että tässä kevään aikana mulle puhkeais oikeen sisustus vimma taas. :D
Mielessä on kymmenittäin asioita, joita hluaisin tehdä... Keittiössä pientä pintaremppaa, tapiseerausta huoneessa jos toisessakin, maalaus projekteja ym... Pari tilkkupeittoa on keskeneräisenä ompelupöydällä levällään, joten ne ois kiva saada valmiikis.
Suurin murheenkryyni sisustus rintamalla on meidän sohva... Se on nyt valitettavasti niin, että siittä olis aika luopua, koska pian se hajoaa käsiin (lue jonkun persauksien alle)! Ihanahan ois kärrätä vanha rikkinäinen pois ja marssia huonekaluliikkeeseen ostamaan uusi, mutta mutta.... Kukahan sen sitten maksaisi??? Minäkö mun kotiäidin "palkalla"? Vaiko joku joka välttämättä haluaisi tukea meidän kodin uudistumista? Hmm, no kotiäidin "palkalla" ei ostella uusia sohvia, enkä mä haluis meille ostaa mitää "halpaa" tilapäisratkaisua, niin pärjäämme toistaiseksi tällä puolikis syödyllä ja kasaan painuneella. :)
Olen siis peittänyt puoliksi syödyt istuintyynyt tilkkupeitolla, ja ulkoisesti se näyttää ihan hyvältä kyllä pienen hetken, mutta eihän ne peitot pysy siellä sohvan suojana sitten hetkeäkään meidän perheessä... Millon joku lapsista hyppii sohvalla, ja millon joku haluaa torkkuessaan vetästä ne sohvanpäälyspeitot päälleen peitoksi, tai millon niitä käytetään vetovälineenä esim. pikkusiskon perässä vetämiseen, tai muuhun yhtä luovaan. Joten suoristelen niitä tilkkupeittoja noin 20-200 kertaa per päivä, ja mietin mihin kaikkeen muuhun voisin käyttää sen ajan päivästä, jos meillä olis ehjä sohva. Ja kaiken tämän lisäksi asian, siis sohvan rikkinäisyyden, kyllä huomaa istuessaan juuri tuolle koiran syömälle paikalle, kun pylly tuntuu vajoavan noin puolisen metriä alaspäin... :D
Mutta tarkoitus ei ollut ollenkaan vuodattaa sohvasta näin pitkää kertomusta. Vaan tulla vaan ilmottelemaant teille, että täällä ollaan vielä hengissä, ja ehkä palailemassa blogistaniaan. Mitään en lupaa, mutta aion taas kevään tullen yrittää... Tää on kuitenkin ollut mulle se paikka, jossa saan hehkutella arjen pikku iloja ja toisaalta joskus purkaa niitä arjen kiukutuksiakin. Mutta koska aloitin tämän hyvänmielen blogina haluan sen sellaisena pitää, ja kun oma mieli kävi elämän haasteiden myötä alamaissa, niin halusin pitää totaallisen preikin. Jatkossa kirjoitan, kun tulee se fiilis, ja kun tulee niitä pieniä iloja ja valonpilkahduksia.
Elämän vuoristoradalla ajellen toivottelen kaikille teille niin kaunista kevättalvea ja iloisia päiviä! "Nähdään"! <3
-Heini-
