maanantai 1. helmikuuta 2010

Makea maanantai

Täällä on sairastettu mahatautia koko viime viikko, ja jokainen on sen joutunut käymään läpi. Lauantai oli ensimmäinen päivä, että kukaan ei enään oksentanut, mutta koko viikonloppu tuntui menevän toipumiseen. Kurja tauti!


Tänään sitten maanatai maistuu makealle, arkeen paluu tuntuu mukavalle, kun tauti on selätetty! Aamu alkoi mukavsti, kerittiin ajoissa eskariin ja kerhoonkin (aika ihme saavutus muuten meille!). :) Tänään oon sitten vaan yrittänyt saada kodin taas näyttämään kodilta, pyykkiä on tullut luonnollisestikkin pestyä paljon viimesen viikon aikana, että nyt pitäis saada kaikki puhtaat kaappiin (mun heikkolenkki, puhtaat odottaa usein puuhtaanpyykin korissa kaappiin pääsyä).


Yli viikko sitten törmäsin yhdessä blogissa ihanaakin ihanampaan takkiin, meidän pienimmälle, mutta en sitä raaskinut tilata, aivan liian kallis meille. Oon sitten tässä sairaita hoidellessani, ja itsekkin sairastellessani miettinyt kevätvaate asioita pääni puhki (jopa menettänyt yöunia tämän takin vuoksi). Enkä tiedä oonko sen viisaammaksi tullut, mutta eilen päätin, että tilaan sen takin, vaikka se ei ole ollenkaan siinä hintaluokassa, mitä mä yleensä lapsilleni ostelen... No, se oli kai rakkautta ensi silmäyksellä (jos vaatteisiin voi rakstua, ei kai), mutta päätös oli vihdoin tehty. Sitten sitä ei yllättäen ollutkaan enää, kaikki loppu! Siis mitä voiko kevätvaatteet oikeasti loppua jo tammikuussa? :O Se oli mulle ihan uutta! Tiesin, että osa merkkivaatteista tulee tosi ajoissa myyntiin, mutta itse oon aina ostanut kevätvaatteet vasta sitten keväällä. Tuntuu hullulta, että joidenkin merkkien mallistot ovat loppuunmyytyjä ennen kun muut merkit ehtivät laittaa omiaan myyntiin.


No, tänään oon nyt sitten metsästellyt sitä takkia ihan "varmuudenvuoksi", ja löysin yllättäen yhden, OIKEAA KOKOA! Enää en voinut jäädä miettimään, tilaus lähti heti.

Meidän poika tulee ulkoilemaan keväällä tällainen takki yllään! Söpö vai mitä? ;)



Sitten blogi maailmaan. Mä istuin illalla koneelle, ja aloin selailla suosikki blogejani, ja MITÄ?! Mä oon voittanut arvonnassa taas, ihanaa! Täällä oli arvonta ajemmin, jossa onni suosi mua, ja nyt tänään täällä. Ja mä en oikeasti koskaan voita missään! :O
Voih, käviköhän muuten meidän perheessä lauantaina väärä henkilö viemässä loton, kun mulla on nyt näin onnea (meillä mies aina hoitanut lottoamisen, mä en oo ikinä elämässäni laittanut lottoa).

Mikä ihana maanantai päivä! Mitähän tästä viikosta vielä tuleekaan...? ;)
Jospa mä vihdoin saisin sen keskeneräisen tilkkupeiton valmiiksi, peitto odottelee siellä ompelupöydällä valmistumistaan. Sain tilkkuosan jo valmiiksi, kunnes aloin ajatella asiaa pidemmälle. Meidän nuorimmisen olis tarkotus pian siirtyä pinniksestä jatkettavaan sänkyyn, joten kätevää olis, että hän peris sängyn isoveljeltään, ja isomalle ostettais nuorisosänky. Siispä jouduin lisäämään tilkkuja ja jatkamaan peittoa, jotta se kävis sitten myöhemmin siihen isompaan sänkyyn. Se aiheutti kangashuolia, koska osa kankaista oli loppu. Eikä meidän kangaskaupastakaan löytynyt oikean väristä taustakangasta peittoon, joten se sai jäädä odottamaan.

Osoittautui myös ongelmaksi löytää sänky, joka mielyttää mun sisustussilmää, ja on myös pojan mieleen, tarpeekis poikamainen ja hurja. Tiesin, että mitään vanhaa puusohvaa en poikani huoneeseen saa. Joten keksin tarinan merirosvoista, jotka nukkuvat rautasängyissä, koska tästä sängystä nyt haaveilen hänelle.
Hurja merirosvosänky vai? :D Kyllä kai tähän muuten käy normi joustinpatja, vaikka jatkettava onkin?



Mutta, sellainen maanantai täällä, toivottavasti teidänkin viikko alkaa mukavasti!



-Heini-

Ei kommentteja: