sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tunnustuksia tunnustuksia

Kultakutri blogista sain pari tunnustusta (kauan aikaa sitten, mutta parempi myöhään, kun ei millonkaan!). Kiitos lämmin niistä, lämmittävät todella sydäntä! Kiva tietää, että joku edelleen lukee mun blogia ja tykkää, vaikka hiljaiseloa onkin ollut. :)

Tunnustuksen säännöt tulevat tässä:

1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille tunnustuksesta! 

Niin, eli kuten ylhäällä jo kerroin tuntuu todella kivalle saada näitä tunnustuksia! Iso lämmin kiitos sinulle Kultakutri! Kultakutrin blogi oli mullekkin ihan uusi tuttavuus, ja tosi kivalta blogilta vaikuttaa, kauniita sisustuskuvia ja lapsiperheen arkea... Jään lukijaksi! :)

                                         7 faktaa minusta:

1. Olen juuri palannut työelämään 5 ja puolen kotiäiti vuoden jälkeen. Olen nauttinut noista vuosista todella paljon ja ne ovat kasvattaneet minua ihmisenä aika paljon. Olen ylpeä siittä, että olen saanut olla kotona lasteni kanssa niin pitkään, ja seurata heidän kasvua ja kehtystä ihan läheltä joka päivä.

2. Olen tullut äidiksi aika nuorena. Olin 19-vuotta, kun aloin odottaa esikoistamme ja 25-vuotiaana sain jo kolmannen lapsen.

3. Olen ammatiltani lähihoitaja, erikoistunut mielentervys- ja päihetyöhön. Olen saanut olla oman alan töissä, mielenterveysalalla valmistumisestani asti oikeastaan koko ajan (lukuun ottamatta kotiäiti vuosiani tietenkin), mutta minulla ei ole vakipaikkaa.

4. Viihdyn työssäni todella hyvin, se on aika vapaata ja saan toteuttaa siinä myös paljon itseäni vetämällä esim. askarteluryhmää ym. omalta tuntuvaa. Työkaverikin on mitä parhain, Ninalle terkkuja! Minun työkaluni on minä itse, minun persoona.

5. Olen edelleen yhdessä ensimmäisen "oikean" poikaystäväni kanssa, ensirakkauteni! Ja rakstan häntä yhä valtavasti, toivon, että kaikki kokemamme hyvä ja ne vaikeatkin hetket ovat vain kasvattaneet rakkauttamme! <3

6. Koti, jossa nyt asun on minulle se ainoa oikea Koti. Tämä on minun lapsuuteni koti, ja täällä olen viettänyt kultaisen lapsuuteni, kokenut ikäviäkin asioita ja suuria menetyksiä... Olen asunut 10-vuotta välissä muualla, rakentanut omaa elämääni, saanut 3 lasta ja ennen kaikkea kasvanut aikuiseksi. Sitten sain muuttaa takaisin tänne, jossa sydämmeni on aina ollut. Nyt saan kasvattaa omat laspeni täällä, missä olen itsekkin kasvanut, omassa kodissa, tutuissa metsissä ja maisemissa!

7. Rakastan kauniita asioita. Viihdyn, kun koti on puhdas ja siisti, kauniisti sisustettu. Mutta toisaalta, kodissa saa näkyä elämisen jälki ja lapset saavat leikkiä ja sotkeakkin, se on heidän työnsä ja niin he oppivat elämää. Rakastan myös hyvää ruokaa, herkkuja. Mottoni vois hyvin olla hyvä ruoka, parempi mieli! :D

Ihan 15 bloggaajaa en millään jaksa alkaa linkittää, mutta tässä muutama vanhimpia, tutuimpia, mieluisimpia, eniten  sauraamiani blogeja, vaikka tämä tunnustus on varmaan aika monessa blogissa jo käynytkin,

Mäkitalon taikaa
Arkirakkaus
Elämää villa honkasalossa
N.i.n.j.a
Touhua ja töminää
Toukokalliolla
 Tunnelmaa
Täyttä elämää
ja suljettujen blogien puolelta Ovien takaa Anna ja Oma koti onnenpesä Jonna, teille myös lähettäisin nämä haasteet mielelläni. :)


Vastatkoon ken jaksaa ja ei ole tätä aiemmin saanut, ja tämän saa muutkin poimia halutessaan mukaan! :)

Ja seuraava tunnustus, joka tuli siis myös Kultakutrilta:

"BloggAwardin antaja tulee linkittää omaan blogiin ja vastata viiteen kysymykseen, sekä sen voi lähettää eteenpäin ihanille alle sadan lukijan blogeille." 


 



1. Blogin aloittaminen:
Alotin blogin kirjoittamisen piiitkän pohdiskelun ja harkinan jälkeen, kun olin ensin itse ollut aktiivisena lukijana muutamassa blogissa. Sitten kun tänne omaan uuteen (tai vanhaan) kotiin muutimme se tuntui oikealta alottaa, kun oli aihe, josta alottaa. :) Tässä ensimmäinen postaukseni.

2. Värimaailmani: 
Sisustuksessa valkoinen ja harmaa. Uutena ihastuksena musta, jota haaveilen keittiöön valkoisen kaveriksi. Ja kaikki, jotka mut tuntevat tietävät, että rakastan vaaleanpunaista! :)

 3. Matkahaaveeni:
Mä en ole ikinä käynyt ulkoimailla! Itse en laske Ruotsin matkoja ulkomaanmatkoiksi, siellä olen käytnyt monta monta kertaa. Haaveilen kuitenkin pääseväni joskus jonnekkin lämpimään, kunnon rantalomalle koko perheen voimin! Nyt näen edessäni kuitenkin pienen viikonlopumatkan Lontooseen, jonka aiomme tehdä rakkaani kanssa ihan kahden syksyllä! <3

 4. Elokuvat:
Tykkään elokuvista laidasta laitaan, kauhusta, trillereistä ja komediasta ja romanttisesta. Toiminta ei oo mun juttu, eikä mitkään yliluonnolliset skifileffat. Parasta on ehkä se romanttinen hömppä, maustettuna huumorilla!

5. Lemppariblogit: 
Voi niitä on niin paljon! Eniten tykkään semmosista "sekametelisoppa" blogeista, joissa on sisustelua, käsitöitä, kivoja ideoita ja insporaation aiheita, sekä ihan sitä tavallista perhe-elämää sopivassa suhteessa sekasin.
 

Tämän tunnustuksen jakaisin mielelläni kaikille lukijoilleni! Mutta ottakoon tämänkin sitten mukaansa kuka haluaa. Ilmoittakaa, jos otatte, niin saan tulla lueskelemaan! :)

Näihin tunnelmiin... Lomaa on yksi päivä jäljellä, siittä nautitaan juuri niin paljon, kun näistä edellisistäkin! :)

Ps. Sain palautetta, että Oma koti onnenpesä ei ole enään suljettu blogi, jotenkas tässä linkki sinnekkin. Pahoittelen erehdystäni. :)

-He


8 kommenttia:

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta, koitan vastailla kun ehdin keskittymään :D
Täytyy muuten mainita että eihän Oma koti onnenpesä ole suljettu blogi??

Maaka kirjoitti...

Passailen Hannelea! Kiitos :)

Oma koti onnenpesä ei ole suljettu blogi,välillä oli, mut aukes uudestaan.

heini kirjoitti...

Ok, itse olen ollut lukijana sillonkin, kun oli suljettu, joten kuvittelin jotenkin, että olis vieläkin... Kiitos, että korjasitte asian! :)

-Heini-

Anna kirjoitti...

Kiitos tunnustuksista, postailen jossain vaiheessa :) Ovien takaakin pitäisi olla taas kaikille auki ;)

Jonna kirjoitti...

Kiitti kiitti :) Oon ankaran surkeen laiska näitä tekemään mut katotaan jos saan aikaseksi :) Juu tosiaan olaan oltu jo pitkään avoimena :D mukavia päiviä!

Anna kirjoitti...

Neidille ois tunnustusta mun blogissa. Ja kerro HETI millainen sohva tulee! :)

Lissu kirjoitti...

Hei ihana blogi! Löysin ihan sattumalta, kun katoin googlesta amerikan arkun kuvia, niin sun blogista löyty! Ihana blogi!

heini kirjoitti...

Kiitos Ottiilia! Tervetuloa toistenkin lukemaan mun blogia. :)
-Heini-