lauantai 1. lokakuuta 2011

Vihdoin valmis!

Mä oon viikolopun aikan pyöritellyt täällä huonekaluja oikeen urakalla!
Ensin mä järjestelin kellarihuonetta, joka on ollut meillä melkoisena "monitoimihuoneena", mutta silti on tuntunut, että mitään oikeaa "virkaa" tuolla huoneella ei ole ollut... Eniten siellä on kuitenkin lapset leikkineet, ja niin oli tarkoituskin, se jätettiin avaraksi, että siellä olisi lapsilla tilaa leikkiä ja touhuta. Mutta lisäksi siellä on "kakkos olohuone" ja mun ompeluhuone, niin ja tapaan siellä myös silittää sillon harvon, kun jotain silitän (en todellakaan oo ihminen, joka silittäis lakanat tai muut, vaatteetkin silitetään vaan juhlatilanteisiin). No, se nyt muokattiin ihan oikeaksi leikkihuoneeksi, ja sinne vietiin kaikki lasten lelut, kirjat ja pelit. Siellä on lupa leikkiä! Ja toivon, että tämän myötä lelujen määrä olohuoneessa ja keittiössä, sekä muissa yleisissä tiloissa (jotka siis sijaitsevat yläkerrassa) vähenee. :)

Ja sitten eilen mä innostuin vielä vaihtamaan lastenhuoneet päikseen. Vanhin poika siirtyi pienempään makkariin, jonka kaksi pienempää lasta on jakanut keskenään ja pienemmät sitten taas siihen vähän suurempaan makkariin. Olen tyytyväinen tähän järjestykseen, ja lapsetkin vaikuttavat tyytyväisiltä, ja sehän on se pääasia! :)

Sitten vihdoin se, joka on vihdoin valmis! Tässä



Tämän tilkkupeiton valmistus on kestänyt niin kauan, että se aiheutti jo epätoivon tunteita! Sitä on valmistettu vaikeina ja raskaina aikoina, ja sitä on tehty pikkuhiljaa vaiheittain. Siittä huolimatta tykkään siittä todella paljon, tai ehkä juuri siksi...
Rakkaudella tehty, sitä se on... Siksi sen tekeminen kesti niin kauan, ja "teki niin kipeää"... Ja siittä se ajatus sitten lähti, tähän on saatava jotain erikoista, jotain joka kertoo sen erityisyydestä... Reunassa pieni teksti kertomassa omaa tarinaa. :)


Ompelin aiemmin samoissa sävyissä tyynyjä myös, enkelin siipiä, Madonnaa ja makkaratyyny.



Tykkään itse hurjasti tästä olohuoneen nykyisestä värimaailmasta, rauhallista ja harmoonista. Sama värimaailma jatkuu myös käytävässä, mutta siellä on hommat vielä kesken...

Semmosia touhuja täällä. Huomenna aamulla suuntaamme sitten kirkkoon, kun meidän pienet ihanat kerholaiset laulavat siellä enkelilauluja. On ne niin hellyttäviä, saas nähdä kostuuko mamman silmäkulma... ;) Ja luvassa sunnuntaiseen tapaan myös jäähallilla oleilua, esikoisen lätkätreenien merkeissä. :)

Aurinkoisia syyspäiväi ja tunnelmallisia iltoja, pieniä onnen tunteita niitä toivon teille kaikille!

-Heini-

3 kommenttia:

Nilla kirjoitti...

Ni har minsann hunnit med både det ena och det andra! Måste verkligen komma och se hur både barnens sovrum och lekrum blev :)

Du är så duktig på att sy! Önskar jag hade tålamod att sy ett lapptäck men tror det stannar vid en dröm :) Oftast är det ju så att det som inte kommer till oss så lätt blir det mest kära, i det där lapptäcket är det mycket av alla känslor inbakat och texten är ju bara perfekt!

Kram Nilla

Anna kirjoitti...

Todella kaunis siitä kauan rakkaudella tehdystä peitosta tulikin :) IHANA! Olisit voinut antaa sen mulle... vaikka hyvän ystävän lahjana :D ja tuo "made with love"..Ihana idis!

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Onpa TOSI kaunis tilkkupeitto! Ja tuo madonnatyyny erityisesti miellyttää silmää. Ihanaa torstaita toivottelee toinen joka ei koskaan silitä kuin pakon edessä :)