maanantai 5. joulukuuta 2011

Heipparallaa! ;)

Täällä taas pitkästä aikaa. :) On mun pitänyt postailla tässä joulunodottelua teille, mutta kummasti on kiireet vieneet ajatukset. No, kovasti täällä meillä kotona on jo joulusta! :) Tästä joulusta aion nauttia NIIN kovasti! Tämä on joulu vaikeiden aikojen jälkeen, tämä on joulu, kun olen vielä kotiäitinä...

Niin, tammikuussa mä sitten palaan työelämään, 5-vuoden, niin ihanan, rakkaan ja antoisan vuoden jälkeen. Ja oikeasti se tuntuu nyt hyvältä. Olen onnellinen, että olen saanut olla näin kauan kotona lasten kanssa ja nähdä heidän kasvun ja kehityksen ihan läheltä joka päivä. Mä oon niin viihtynyt kotona ja nauttinut kotiäitinä olemisesta. Mutta nyt meidän pieninkin on jo 3v. ja keskimmäinenkin 5v. alottaa ensi syksynä esikoulun, joten ihan hyvään aikaan hänkin pääsee päiväkoitielämään, josta on sitten helppo jatkaa eskariin. Kerholaisia ovat nyt nuo kaksi pienintä, kun paita ja peppu, että nyt jännitetään pääsevätkö samaan päiväkotiin. :) Isoin lapsista on kohta 8v. tokaluokkalinen ja hänellekkin on sitten uutta, että ei ole äiti aina kotona koulun jälkeen, vaan koulupäivä jatkuu iltapäiväkerhoon. Tosin pappa onneksi on aika monesti kotona, hän kun tekee vuorotyötä. :) Jänniä aikoja täällä siis edessä, mutta nyt nautitaan vielä täysillä tästä kotoilusta! <3



Kovasti ollaan touhuttu kaikkea kivaa yhdessä, ja kummasti joulukalenteriinkin tuli tänä vuonna paljon yhdessä tekemisen paketteja. :) Esim. hamahelmiä on tullut kalenterista ja niiden kanssa ollaan väkerrelty yhdessä kaikkea kivaa, mm. lumihiutaleita lastenhuoneiden ikkunoihin... Eilen paljastui paketista piparkakkumuotteja ja joulu CD, joten luvassa olikin sitten piparkakkujen leipomista iloista joulumusiikkia kuunnellen, niikun aina itsenäisyyspäivänä. :)


Blogin jatkoa olen taas pohdiskellut ja aika sitten näyttää jatkanko blogia ollenkaan töihin palattuani, kun kuitenkin tuntuu, että nyt jo aikaa on liian vähän. Toisaalta en haluaisi sulkea blogia kokonaaknaan... Mutta toisaalta lukijoitakaan ei ole enään niin paljon, kun en niin ektiivisesti ole kirjoittanut, että tuntuu tavallaan hassulta jatkaakkaan, ja niin kauan on blogi ollutkin jo lopetuksen uhan alla... Vaikea päättää...





Tunnelmallista joulun odottelua ja mukavia hetkiä rakkaimpien kanssa, niitä toivon teille!


-Heini-


3 kommenttia:

Maaka kirjoitti...

Hyvää joulunodotusta teille! :)

Kyllähän me jokku ilolla odotamme päivitystäsi ja linjoilla pysymme :)

Miia kirjoitti...

Ihania joulupuuhia ja jännittävää joulun odotusta teidän perheeseen! Mieti rauhassa blogin kohtaloa. Syntyy, jos syntyy, ja täällähän tämä säilyy tulevia inspiraatioryöppyjä varten. :)

Anna kirjoitti...

Todellakin! Pidä ihmeessä, kirjoittelet kuulumisia kun jaksat :) Säkin siellä ompelet kaikenlaista kivaa, niin varmasti on mukavaa sitten niitä meille esitellä :)