tiistai 15. marraskuuta 2011

Ensilumi :)

Täällä satoi viime yönä ensilumi! Ihanaa! Ei sitä paljoa tullut, mutta sen verran, että aamulla maa oli valkoinen, ja yllätykseksi se ei sulanut päivälläkään pois!





Lasten riemulla ei ollut rajaa, ja tänään ollaan ulkoiltu enemmän, kun koko syksynä yhtenäkään päivänä. :) Aamun ensi reaktiot olivat, että vanhin lapsista hihkui kiekkoilemaan tielle, kun kiekko liukuu hienosti, keskimmäinen himoitsi tekemään lumienkeleitä ja pienimmäinen lumiukkoa. :) Toivon kovasti, että lunta tulisi lisää huomenna, haluaisin päästä nauttimaan alas leijailevista lumihiutaleista ja lisää lunta odotetaan tietenkin nopeasti!


Mieleen on päivän aikana tullut monta jouluista ompeluideaa ja jotain jouluista haluaisi jo kotiin saada. ;)


Joulukalenteriakin oon kovasti mietiskellyt viimepäivinä. Meillä on ollut semmonen itse tekemäni kalenteri, jossa 24 taskua, joihin joka aamu tulee pieni paketti tai viesti lapsille, että mistä paketin löytää. Lapset saavat sitten vuorotellen oman yllätyksensä, tai välillä tulee yhteisiäkin paketteja. Kalenterista on löytynyt joka vuosi jotain pientä käytännöllistä, sukkia, alusvaatteita, pinnejä, ponnareita jne. tai pieniä leluja kuten pikkuautoja ja muuta pientä. Yhteisinä paketteina on tullut joulumusiikkia ja jouluaiheisia kirjoja. Niitä samoja tulee varmasti tänäkin vuonna, mutta nyt haluaisin jotian erinlaista näiden pienten pakettien lsäksi. En vielä tiedä mitä se voisi olla... Joku tarinakin on käynyt mielessä, mutta toisaalta se olisi sitten jo juttu erikseen, jos ottaisi joka päivä jatkuvan keromuksen, eikä tarkoitukseni ole pyörittää useampaa kalenteria. Mielessä on myös ollut joku hahmo, joka voisi seikkailla meillä joulun ajan, joka vaikka paljastuisi ensimmäisestä luukusta mukanaan joku pieni kertomus. Se hahmo voisi sitten jotenkin liittyä muutenkin tähän joulun odotukseen ja niihin paketteihinkin ehkä, seikkailla täällä meidän kotona joulua odotellen meidän kanssa. Mielessä on ollut pieni hiirityttö, tonttu tai enkeli, tai jopa ne kaikki kolme... En tiedä vielä. Ideoita, ehdotuksia ja tarinoita otetaan vastaan. :)



Millainen joulukalenteri teillä on? Tai millanen sinulla on ollut lapsuudessa?


Meillä oli sellainen äitin tekemä tulitikkurasioista tehty, joka toimi ihan samalla periaatteella, kun tämä meidän lapsilla oleva. Vuorotellen saimme joka aamu pieniä yllätyksiä tai namuja kalenterista. Ihanat muistot siittä on jäänyt ja sitä samaa halusin jatkaa omien lasteni kanssa. Tänä vuonna vanhin lapsista toivoi suklaakalenteria, että en tiedä pitäisikö semmoiset sitten ostaa lisäksi, aikaisempina vuosina meillä ei ole ollut muuta kun joku kuvakalenteri tämän omamme lisäksi. Lego kalenteristakin hän puhui, mutta selvää on, että jos tämä taskukalenteri on, niin lisäkis ei voi ostaa lego kalenteria, sillä ne ovat jo aika arvokkaita, kuten myös tämän kalenterin hinta tulee olemaan. Yritän löytää jokaiselle päivälle paketin parilla eurolla, mutta tietenkin osa päivistä on kalliimpia ja jouluaaton aamulle on tavattu laittaa joku lelu pakettiin, jolloin illan odottaminen olisi hieman helpompaa/mukavampaa, kun on joku uusi lelu.


Aika ihanaa tämä aika, kun saa suunnitella joulua ja haaveilla ja mietiskellä sitä kaikkea ihanaa...




-Heini-

Ps. Kuvat postauksessa ovat omiani, mutta parin vuoden takaisia. :)

Ei kommentteja: