perjantai 7. syyskuuta 2012

Kräs ja pum!

Kerrompas teille, että meillä ollut hurjan tapahtumarikas elokuu... Aemmin jo paljastelinkin, että autonkanssa on jotain ollut, ja se jotain oli salamanisku. Mökillä oltiin yötä ja kova loppukesän ukkonen ja myrsky jylläsi, ja valvotti yöllä. Aamuyöstä kuului KOVA pamaus ja tiesin, että lähelle iski. Ajattelin vaan onnellisena, että onneksi mitään ei käynyt. Ja tottahan se on, onneksi kukaan ei loukannut. Mutta mökin pihaan, auton vieressä olleeseen puuhun oli iskenyt ja jotenkin oli salaman isku/sähkö siirtynyt autoonkiin. Autossa kaikki elektroniikka meni rikki ja loppujen lopuksi auto meni lunastukseen.
 Nyt meillä on jo uusi auto, joten asia on hoitunut ja nyt siihen on jo tottunutkin, kun alku järkytyksestä on selvitty. Pahemminkin oilisi voinut käydä, enkelit taisivat olla matkassa... Mukavahan se on nyt uudella autolla huristella.:)

Sitten toinen sydämmentykytyksiä ja suurta murhetta ja surua aiheuttanut tapaturma sattui omalla pihalla, trampoliinillä. Meidän pienimmäinen, 4v. poikamme oli hyppimässä trampalla siskonsa ja kahden kaverinsa kanssa. Tarkkaan en vieläkään tiedä mitä tapahtui, koska itse oli sisällä siivoamassa keittiötä päivällisen jälkeen. Pian olin menossa ulos, kunhan saisin astiat koneeseen. Yhtäkkiä kuului itku ja lähdin katsomaan mikä oli hätänä, ja heti trampoliinin luo päästyäni näin, että nyt ei ole kaikki hyvin, pojan käsi oli aivan käyrä kyynärvarren kohdalta! Ambulanssi matka siittä tuli, pikku-potilas, minä ja isot sisaret, kaikki lanssilla sairaalaan. Kuvat otettiin, molemmat kyynärvarren luut murtuneet, toinen aivan poikki. Seuraavana päivänä leikattiin. Koettelemus on ollut rankka, pikku-mies on ollut koko ajan uskomattoman urhea ja reipas, mutta äidin sydän on särkynyt... Niin olen tuntenut huonoa omaatuntoa ja miettinyt ja jossitellut. Vaikka mitäpä se semmoinen auttaa? ei kai mitään, tuo vaan lisää pahaa oloa, joten yritän vain uskotella itselleni, että näin olisi voinut käydä, vaikka olisin seissyt vierellä. Vaikka tosi on, että meillä ollaan yritetty pitää kiinni, että ei saisi olla montaa hyppijää samaan aikaan trampalla ja aikuinen vahtii, isot varoo pieniä jne... Mutta nyt ei ollut aikuista paikalla, ja ilmeiseti toinen hyppijä oli hypännyt toisen käden päälle. Yleinen tapaturma kuulemma trampoliineillä. Muistakaa siis te kaikki pitää huoli, että verkot on kunnossa, ja että hyppijöitä olisi vain yksi kerrallaan! Meillä oli verkko, mutta se ei auta, jos hyppijöitä on useampi.
Nyt tästä tapahtuneesta on kulunut kolme viikkoa ja tänään poistettiin kipsi. Toivon nopeaa kuntoutumista ja toipumista. Vielä on käsi jäykkä ja todella kipeä kipsin poiston jälkeen.

Muuten arki on rullannut suunnilleen normalella uomillaan, ja remontti haaveet jatkuu. Osa haaveista on jo askeleen lähempänäkin, ja niistä kerron lisää lähipäivinä. Ja muutakin inspiroivaa ja mielenkiintoista on mielen päällä... ;)
Tänään meillä vaan ollaan, tehdään jotain kivaa ja rauhallista yhdessä, nautitaan omien rakkaiden, oman perheen kanssa. Oikeastaan koko viikonloppu on pyhitetty tälle, perheajalle! <3 ja="ja" jo="jo" kipsi="kipsi" kolme="kolme" kunhan="kunhan" kylpyyn="kylpyyn" lapset="lapset" lupasin="lupasin" n="n" odottanut="odottanut" on="on" p="p" pikku-mies="pikku-mies" poistettu.="poistettu." saunaan="saunaan" sev="sev" sit="sit" t="t" uimahalliinkin="uimahalliinkin" vied="vied" viikkoa="viikkoa">
Mukavaa viikoloppua, pitäkää rakkaistanne huolta! <3 p="p">
-Heini-

Ps. Apua apua, mitä on tapahtunut blogitekstille täällä??? ja=ja jo=jo kipsi=kipsi.... ihme möngerrystä, tällaista en kirjoittanut, mitkä lie asetukset muuttaneet tekstin! :-O No, enpä viitsi muokata, katsotaan tuleeko kommenttia... :D

1 kommentti:

Nilla kirjoitti...

Tack söta Heini för din fina kommentar! <3

Förstår dig så väl och dina tankar, men troligtvis hade det hänt fast du hade varit ute. Lilla gulle Milo har varit så duktig och kämpat på, hoppas armen snart blir bra och han slipper vara sjuk! <3

Det är aldrig lätt att vara mamma, många är tankarna och oron finns ständigt, det eviga om-tänkandet. Men vi gör så gott vi kan och hoppas på det bästa.

Ibland är det också bra att skriva ner allt som snurrar i huvudet, åtminstone jag tyckte det var skönt att äntligen kunna sätta ord på känslorna.

Kram Nilla